KAUKOLAN KARTANO

Laitila, Kaukolantie 69

Kaukolan kartano sijaitsee Laitilan Kaukolan kylässä komealla paikalla entisen merenlahden rantatörmällä. Laitilasta pohjoiseen vievä ”valtatie” on sivunnut kartanoa yli tuhannen vuoden ajan. Kartanon pihapiiristä on löytynyt keihäänkärkiä vanhemmalta rautakaudelta, siis ajanlaskumme alun vaiheilta.

Joidenkin tutkijoiden  mukaan Vakka-Suomi ja Laitila olisivat Kalevalan runojen alkuperäistä synnyinseutua ja Väinämöinen olisi näppäillyt täällä kanneltaan. Palttilan kartano voisi olla itsensä Väinämöisen talo ja Lieto Lemminkäinen Kaukolanniemen eli Kaukolan nuori herra.

Kaukolaa pidetään kartanona jo ennen 1600-luvun puoliväliä. Kaukola oli jo varhain suurtila, jolla oli näkyvä asema Laitilan historiassa.  Keskiajasta on niin vähän tietoja, että pitää hyödyntää kirjailija, historijoitsija Hilda Huntuvuoren romaaneja – vähän varauksellisesti. Huntuvuori kertoo Kaukolaa 1300-luvun lopulla emännöineestä Turun pormestarin  tyttärestä Saarasta ja rälssimies Olavi Tavastista. Saaran isä, äiti ja  kolme sisarusta olivat menehtyneet Mustan kuoleman kourissa. Mustasurma oli vienyt myös Olavi Tavastin nuoren vaimon ja pienen pojan 1350.  Kun Olavi Tavast yöpyi Kaukolassa 1355, hän vieraili Kaukolan isännän kanssa Palttilan kartanossa. Pian Olavi  vei vihille Palttilan kartanon tyttären Katriinan. Heidän esikoisestaan tuli Maunu Olavinpoika Tavast, Suomen keskiajan maineikkain piispa 1412-1450.

Maunu Tavast oli mukana perustamassa Turkuun Pyhän Annan taloon tyttöjen koulua, jossa  Kaukolan kartanon Kirsti-tytär viipyi toisenkin vuoden, kun siellä ryhdyttiin opettamaan myös kankaankudontaa. Tämäkin asia löytyy vain Huntuvuoren romaanista.

Kaukolan kylän merkitystä korostaa se, että siellä pidettiin 1500-luvulla Laitilan hallintopitäjän käräjiä. Käräjillä hoidettiin paitsi riita- ja rikosasioita, myös pitäjäläisten yhteisiä asioita.  Käräjiä istuttiin kylän suurimmassa talossa eli kartanossa, jonka isännät toimivat nimismiehinä vuosikymmeniä.  Kartano sijaitsi hyvien kulkuyhteyksien varrella, sen tilukset olivat laajat ja isännät Olavi Juhonpoika ja varsinkin Olavi Balk kyvykkäitä yhteisten asioitten hoitajia.  Olavi Balkin tiedetään viljelleen ruista, ohraa, kauraa sekä papua ja vehnääkin. Tulipalo tuhosi 1580 koko Kaukolan kylän.

Herttua Juhana matkusti herttuakunnassaan 1558 hovineineen ja yöpyi matkallaan yhden yön Kaukolassa. Kaikkiaan oli seuruetta 120 henkilöä ja iso hevoslauma.

Kustaa Vaasan poikien ja heidän seuraajiensa aikana Ruotsi menestyi sodissa ja kasvoi suurvallaksi. Voittoisia sotapäälliköitä palkittiin läänityksillä, mikä tarkoitti ennen muuta oikeutta kantaa alueen kruununverot. 1642 Laitilan ja Uudenkirkon pitäjistä muodostettiin 704 tilaa käsittänyt Vaasaporin kreivikunta. Sen keskukseksi tuli Kaukolan kartano. Vaasapori oli Suomen tuottoisin läänitys. Kuningatar Kristiina  lahjoitti kreivikunnan velipuolelleen valtaneuvos Gustaf Gustafsson af Wasaborgille, joka oli soturikuningas Kustaa II Adolfin avioton poika, menestynyt sotapäällikkö itsekin. Hänen puolisonsa saksalaiskreivitär Anna-Sofia af Wied-Runkel rakennutti 1650-luvulla Kaukolan kreivillisen kartanon, jonka sanottiin olleen kuin ”iltatähti muiden kirkkaiden tähtien rinnalla”. Rakennus tuhoutui tulipalossa 1600-luvun lopulla. Oikeastaan vasta edellä mainitun lahjoituksen myötä muodostui Kaukolan kartano, joka muodostui 12 talonpoikaistilasta Kaukolan ja Kostiaisten kylissä.

Vaasaporin kreivi kuoli Oldenburgissa jo 1652, ja läänitys siirtyi hänen pojalleen Gustaf Adolf af Wasaborgille. He eivät ole asuneet Kaukolan kartanossa, mutta kreivitär Anna-Sofia hoiti kreivikunnan asioita aina 1680 asti, jolloin läänitys peruutettiin rahapulaa potevalle valtiolle kuten muutkin aatelin ns. nuoremmat läänitykset.

Hovioikeudenpresidentti Erik Sparren leski , vapaaherratar Barbro Fleming af Liebelitz sai 1686 Kaukolan elinikäisenä läänityksenä, vapaaherra, kapteeni Karl Sparre  1694 säteriratsutilana. Kartanon tiluksista on erinomainen kartta vuodelta 1691. Kaukola oli vuodesta 1700 alkaen ruotujakoisen sotaväen korkeimman Laitilaan sijoitetun upseerin eli everstiluutnantin puustelli, virkatalo, johon kuului 1500 hehtaaria maata. Kartanon työvoiman saantia varten perustettiin sen maille torppia. Everstiluutnantti Niklas von Baumgarten nautti kartanon tuoton palkkanaan 1730 asti. Hän rakennutti uuden, komean päärakennuksen. Senkin tuli tuhosi 1783.

Kartano palveli myös korkea-arvoisten virkamiesten palkkatilana.  Näistä tunnetuimpia olivat vapaaherra, kenraalimajuri Magnus Hummerhielm, everstiluutnantti Mikael Törne, eversti Gustaf Crispin Jernfelz, kreivi, valtaneuvos Axel von Fersen sekä kreivi Otto Magnus Munk af Fulkila.

Venäjän vallan aikana 1800-luvulla kartanon maat olivat vuokralla. Nykyinen päärakennus valmistui 1825. Maatalous meni monella tapaa eteenpäin 1800-luvun loppupuolella. Uuden vuosisadan  alkupuolella kartanon navetassa oli viitisenkymmentä lehmää, tallissa 12 hevosta ja Laitilan ensimmäinen traktori. Valtio myi 1937 kartanon tiluksineen Laitilan kunnalle kunnalliskotia varten. 11 torpan ja 43 mäkituvan itsenäistymisen sekä 14 kokonaan uuden tilan muodostamisen  jälkeen kartanossa oli peltoa enää toistakymmentä hehtaaria. Laitilan kunta myi rakennukset  tontteineen Lavi-yhtiölle, joka valmisti ensin lastuvillalevyjä ja sittemmin betonituotteita.

Betonitehdas Lohja-Rudus myi 1998 kartanon Kaukolan kylässä syntyneelle Atte Johan Laineelle. Kunnostus alkoi seuraavana kesänä de Lambert -säätiön ja Euroopan aluekehitysrahaston tuella.  Monien vuosien työn tuloksena Kaukolan kartanosta on tullut hieno kulttuurikohde. Syksystä 2004 alkaen kartano on ollut avoinna opastus-, juhla- ja kulttuuritilaisuuksia varten. Se on uudentyyppinen matkailukohde Laitilassa. Kartanossa järjestetään kaksi tasokasta kamarikonserttia vuodessa, toinen ruotsalaisuuden eli Kustaa II Aadolfin päivän aikoihin, toinen pääsiäisenä.

Kaukolan kartano kertoo osin tarunomaisesta rautakaudesta, Ruotsin vallan vuosisadoista, Venäjän vallan vuosisadasta ja itsenäisyytemme ajan kehityksestä. Kartanon historia, karoliinisen pohjakaavan mukainen päärakennus kalustoineen, kartanon taidekokoelmat, monipuolinen kirjasto ja kertomukset kartanon elämänmenosta tarjoavat vierailijalle mitä mainioimman kulttuurimatkan.